Lähiluontoa läheltä

Valokuvausharrastajat ovat yksilöitä, mutta jotakin samoja vaiheita olen ollut tunnistavina kurssilaisissani ja muissa tutuissa kamerafiileissä. Viimeistään parin vuoden aktiivisen harrastuksen jälkeen he innostuvat makrokuvauksesta.

Miten kuvata lähiluontoa, jos oma kuvauskalusto kattaa sen croppirunkon (se millä kaikki aloittavat eli Nikon D3300 yms citimarketin kamera) lisäksi kittizoomin ja yhden telezoomin? Netin ja somen kuvavirta pursuaa taidokkaita lähikuvia hämähäkin silmistä ja muurahaisen anatomiasta. Miten kykenen saamaan edes kimalaisesta sellaisen kuvan, että pörriäinen on tunnistettavissa?

Jokaiseen kuvaukseen on omat vermeensä. Kunnollinen makrolinssi on pitkässä juoksussa halvin tapa saada laadukkaita lähikuvia. Canonilla on kohtuuhintainen 100-millinen macro, joka palvelee samalla myös satamillisenä telenä vaikka potrettikuvauksessa. Myös muilla merkeillä on omansa. Nikoneillani kuvaan halvalla 90-millisellä Tamronin makrolla (hinta uutena tarjouksessa alle 200 euroa) ja se riittää minulle.

Edullisimpia vaihtoehtoja ovat sitten erilaiset objektiiviin kiinnitettävät lähilinssit. Niitä saa muutamalla kympillä. Koko määräytyy sen mukaan, millaisen suurennuksen haluaa ja millaiseen objektiiviin se kierteellä kiinnitetään.

Edullinen lähilinssi, joka sopii 77 mm objektiiviin.
Lähilinssi on raskas mötikkä. Kiinnitys tapahtuu kierteellä.

Kuvaaminen lähilinssillä on perusobjektiiveihin tottuneelle työlästä, sillä tarkennusalue on suppea ja tarkennus tapahtuu käsin. Etupainoisuus voi vaivata myös, sillä oma lähilinssini painaa tuplasti saman mitä 50 mm objektiivi.

Lähilinssillä kuvattu lude vesipisaran vankina.

Makro-objektiivi mahdollistaa automaattisen tarkennuksen. Tämä edullinen macro on 90 mm F: 2.8.

Jos into lähiluonnon kuvaamiseen on parin kuvauskerran jälkeen kasvussa kuin valtionvelka niin silloin kannattaa harkita makro-objektiivin hankkimista. Omalla ei todellakaan kuvata hämähäkin silmiä, mutta kirvaa kuljettavan muurahaisen sillä saa tallennettua.

Makrolla voi kuvata vaikka lumen alta pintaan puskevia krookuksia.

Paras puoli makrokuvaamisessa on se, että kuvaaja avaa silmänsä uuteen maailmaan, jossa pieni on suurta. Valokuvauksen perussäännöt ovat tässäkin voimassa eli sommittelu ja valaistus tukevat sitä, mitä kuvalla haluaa kertoa. Auringonsäteiden hyödyntäminen makrokuvauksessa on ensimmäinen askel.

Keinotekoiset valot tulevat seuraavaksi. Kännykän taskulamppu avaa varjoisaan ruohikkoon tai pensaaseen kiinnostavia valoa makro-salamoista puhumattakaan. Liian pitkä suljinaika tekee kuvasta sutun, sillä makrokuvauksessa tarkennusalue on usein varsin lyhyt. Perussääntö eli suljinaika on pisimmillään 1/polttoväli eli 100-millisellä täyskennolla 1/100 s ja croppirungolla kerrotaan tämä vielä x1.6 eli 1/160 s.

Osa käyttää jalustaa, osa ei. Minulle makrokuvaaminen on käyskentelyä luonnossa, ei tietyn kohteen kyttäämistä. Kukin tavallaan.

DIY-näpertelijät voivat myös kokeilla objektiivin kääntämistä. Se vaatii osaamista, mutta kuvauskohteen suurentaminen onnistuu näinkin. Itse en ole koskaan moista tehnyt, joten googlatkaa kiinnostuneet.

Mukavia kuvaushetkiä lähiluonnossa!

Peilitön Nikon z6 second opinion

Reilun kahden vuoden käyttökokemusten jälkeen yhteenveto eka sukupolven Zikonin kuutosmallista. Sama runko on edelleen arkisessa työkäytössä, vaikka toki viimeisen vuoden aikana työmahdollisuuudet ovat lehtikuvaajalle olleet hieman rajatut useiden tapahtumien peruuntumisen vuoksi.

Ensin miinukset:

  • kolmannen osapuolen objektiiveissä hitautta. Esimerkiksi Sigman 120-300 mm 2.8 oli Zikonissa käyttökelvoton. Sama objektiivi toimi moitteetta toisessa rungossani (Nikon D850), tarkensi nopeasti ja kohdilleen.
  • akun kansi irtosi. Tilaukseen meni. Yhden keikan jälkeen huomasin, että heilakka akun kansi oli jäänyt jonnekin. Uuden sai JAS:ilta kohtuulliseen alle 50 euron hintaan…muissa rungoissa ei kansi ole ikuna itsestään lähtenyt etsimään parempaa elämää
  • näytön/etsimen välinen vaihtotoiminto pätkii. Tämä on ollut yleinen ongelma. Pulmaan on kuitenkin helpohko ratkaisu eli silmänsuojan alla on pieni sensori, joka likaantuu tai pölyyntyy helposti eikä enää huomaa, onko kamera poskella vai ei. Mikrokuituliinalla puhdistus auttaa ongelmaan.
  • Lightroom 6 ei edelleenkään huoli RAW:eja. Tämä lienee enemmän Adoben myyntitaktiikkaa kuin Nikonin heikkoutta. Tämän voi kiertää lataamalla kuvat toisen ohjelman kautta ja käsittelemällä rawit sen kautta. Ärsyttää joka tapauksessa, mutta Adobe ei saa minua kk-maksuisten riistodiiliensä pariin, prle…

Hyvät puolet:

  • jpeginäkin kuvanlaatu on mainio
  • adapteri ei heikennä nopeutta ainakaan Nikkoreilla
  • keveys ei haittaa
  • akun kesto riittää
  • video on riittävän monipuolinen
  • etsin on laaja ja valovoimainen. Kameraa kokeilleet kiinnittävät tähän ensimmäiseksi huomiota, vaikka testaajan laukussa olisikin peilillinen täyskenno

Eli reilun kahden vuoden aikana käyttökokemukset menevät positiivisen puolelle!

Olen käyttänyt siinä etupäässä prime-objektiivejä eli 85-, 50- ja 35 millisiä, joista jälkimmäinen on Sigman art. Se on toiminut ilman probleemeja. Myös se lyhyt Nikkorin 300-millinen nelosaukolla on sopinut peilittömälle. Sen sijaan tuhdimmat 2,8 aukkoiset 70-200 ja 24-70 sekä 14-24 zoomit kulkevat yleensä D850:sen laukussa.

Ykkösversion hinta on tullut jo alas ja käytettyjen määrä lisääntynee, kun kakkosversio tulee kauppoihin. Jollei kakkonen ole aivan ihmeellinen kampe niin suosittelen epäröijiä hankkimaan tuon ykkösversion. Z7:sta minulla ei ole omia kokemuksia.

Kamera & korona

Mitä valokuvaaja voi tehdä lähiviikkojen aikana, kun keikat peruuntuvat pandemian takia? Ohessa muutama vinkki:

  1. Käy läpi kuva-arkistosi: diat, negat, rawit, jpegit… a) järjestä b) digitoi diat (skannerilla tai kuvaamalla ne) c) hyödynnä arkistokuvat
  2. Perehdy kerrankin kunnolla kuvankäsittelyohjelmaan/ohjelmiin
  3. Osallistu netissä valokuvausworkshoppiin tai järjestä sellainen itse
  4. Tee valokuvakirja – joko omaan käyttöön tai ekirjaksi
  5. Päivitä asiakasluettelosi, nettisivusi, kuvagalleria ja kaikki sellainen, mihin ei tunnu jäävän aikaa työn tohinassa

 

Itse olen vielä vaiheessa yksi. Yllätyin miten paljon minulla oli kehystettyjä dioja aihepiireittäin (yli 40 kelkallista). Osasta kuvista oli muistikuva, mutta osan olin digihuumassa autuaasti unohtanut.

Miten sitten muutat diakuvan digimuotoon? Itselläni käytössä on ollut diaskanneri eli ihan sitä varten tehty värkki, jonka lukijaan laitat joko negatiiviliuskan tai dian. Näitä skannereita on myös kansalaisopistojen/työväenopistojen sekä kirjastojen tiloissa, mutta niihin ei ole kuukauteen menemistä.

En ole kokeillut itse dian kuvaamista digikameralla. Diakopiointiin on omia värkkejä, joita en valitettavasti ole päässyt itse kokeilemaan.

On olemassa myös kaupallisia palveluja, jotka tarjoavat samaa palvelua. Pienyrittäjän tukeminen tässä tilanteessa on tietenkin aina kannattavaa. Valitettavasti kun itseltä loppuvat tulot, silloin on myös vähennettävä menoja.

Entä sitten digikuvien varatallennus. Itse käytän a) ulkoista kovalevyä b) dvd-levyjä. Kuvat on arkistoitu teemoittain tai vuosittain – aiheesta riippuen. Ne kuvat, jotka ovat vielä ns. työn alla tai menossa asiakkaille, ovat tallessa myös pilvipalvelimelle.

Tallennustila pilvessä maksaa. Jos pidät siellä akuutimmit tai tärkeimmät kuvat niin voit selvitä ilman vuosi- tai kuukausimaksua, mutta jos yrittäisin siirtää kaikki 35 kuvausvuoden aikana syntyneet kuvat pilveen… taas tulisi kuluja, jotka pitäisi kattaa töillä, joita juuri nyt ei ole. Varsinkin kun pakattujen jpeg-kuvien lisäksi kuvat pitäisi tallettaa myös toisessa muodossa kuten tiffinä. Tällöin yksi kuva on helposti 200 megan kokoinen eli ilmaispalvelun raja paukkuu komeasti yli.

Museoammattilaiset muistuttavat, että jpeg ei ole kestävä kuvausformaatti. Tallenna siis kuvasi vaikka sinne ulkoiselle kovalevylle myös tiff-muodossa yms. Olet varmaankin muistanut jo täyttää kuvan metatiedot (kuvaaja, milloin, missä, mitä ja/tai keitä kuvassa on) Lightroomissa tai Photoshopissa?  Se kannattaa! Esimerkiksi Lightroomin export-toiminnasta voi vielä tarkistaa, että metatiedot varmasti siirtyvät kuvan mukana! Usko pois, 18 vuoden päästä et enää muista ilman metatietoja, että kuka se hattupäinen kaveri siinä pääministerin vieressä olikaan? Ja ollaanko tässä nyt Hyrynsalmen Ukkohallassa vai Puolangan Paljakassa…

Ehkä ensi viikolla pääsen muistilistani kohtaan kaksi. Virkeää kevättalvea kaikille kohtalontovereilleni!

 

Kuva-arkistosta löytyi muun muassa kuva nro 86:sta, nuoresta Teuvo Teräväisestä (metatiedoista tarkistin 🙂  ) Seuraavana pitääkin sitten käsitellä nämä vanhat kuvat…

teuvo teräväinen (1 of 1)_DxO

 

 

 

 

Dokumentaarinen hääkuvaus – lehtikuvaajan kokemuksia

Dokumentaarinen kuvaus on monen hääparin toiveissa. Itse ymmärrän sen aitojen ja ainutkertaisten tilanteiden taltioimisena. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole sitä.

Varsinkin uutiskuvissa valokuvaajan mahdollisuudet säätää valoja ja ohjata henkilöitä ovat rajallisia. Julkaisukelpoiset kuvat täytyy ottaa sillä hetkellä eikä minuutin päästä. Kokemus ja ennakkovalmistautuminen auttavat selviämään välillä hektisistäkin tilanteista.

Häissä ohjelma on usein varsin perinteinen ja noudattaa sovittua kaavaa. Dokumentaarisessa kuvauksessa se aidoin anti tulee kuitenkin illan päätapahtumien ulkopuolelta: sukulaistäti kohtaa ensi kertaa sulhasen veljen lapsen, morsian peittää käsillään kasvonsa kaason esitellessä juhlaväelle kuvia hänen villistä nuoruudestaan… Näiden kuvien kautta hääpari saa unohtumattoman ja ainutlaatuisen muiston tärkeästä päivästään.

Dokumentaarisessa kuvauksessa kuvaajan pitää olla läsnä ja valmis. Rajauksen ja valotuksen säätämiseen ei ole aikaa, koska sekunnin päästä tilalle on jo ohi ja kuvasta tulee – no, vain tavallinen räpsy. Laadukas kalusto totta kai auttaa: parempi valovoima, herkempi kenno, valonmuokkainten käyttö jne. Itse pidän hääkeikoilla mukanani aina kahta runkoa: toisessa on 24-70 mm 2.8 normaalizoom ja toisessa valovoimainen objektiivi esim. 85 mm 1.4 tai 200 mm. Laajiksellekin on käyttöä. Itse suosin 14-24 -millistä 2.8 laajiszoomia, joka on melkoinen järkäle, mutta kuvanlaatu on erinomainen.

Lehtikuvaajalle nopeisiin tilanteisiin reagoiminen on osa hänen ammattitaitoaan. Kokenut kuvaaja näkee tilanteita ja ehtii kuvata ne, kun amatööri kaivaa vasta kamerarunkoa laukusta. Häissä kuten muissakin tilannekuvissa kuvan voi sen ottamisen jälkeen hylätä joko takanäytön roskakorilla tai editoidessa. Mutta jos kuva jää ottamatta sen vuoksi, että arpoo, onko tästä mihinkään, ei ratkaisua pääse edes tekemään. On parempi ottaa muutama kuva liikaa kuin säästää muistikorttia.

Kuvaaja tekee työnsä parhaiten silloin, kun hän ei tuo itseään esille. Osaa hääkuvaajista ärsyttää suunnattomasti se, että häissä kuvaavat samaan aikaan myös sukulaiset. Lehtikuvaaja on tottunut siihen, että tilanteessa on useita kilpailevien lehtien kuvaajia. En henkilökohtaisesti näe siinä mitään ongelmaa – ellei sitten alitajuisesti pelkää, että serkun tytön ottamat kuvat ovat yhtä hyviä kuin sinun? En henkilökohtaisesti ymmärrä hääkuvaajia, jotka ilmoittavat olevansa tanssitaitoisia: onko kuvaaja menossa häihin vieraaksi ja viihdyttäjäksi vai töihin?

Sopiiko dokumentaarinen kuvaus kaikille hääpareille? Ei. On morsiamia, jotka haluavat näyttävän kaikissa kuvissa sellaiselta kuin peilin edessä poseeratessaan ja jotka haluavat, että kuvaaja photoshoppaa häneltä kaksoisleuan ja jenkkakahvat. Tai sulhanen on jäykkä kuin rautatanko joko jännityksen ja temperamenttinsa vuoksi, ettei hän halua olla kuvattava muuten kuin sovituissa tilanteissa. Heille sopii paremmin ns. perinteinen hääkuvaus, jossa otetaan kuva kirkosta, kakun leikkauksesta ja häävalssista sekä yhteiskuva vanhempien kanssa. Jotka nekin voi ottaa hyvin.

Ujolle hääparille dokumentaarinen kuvaus voi sopia paremminkin kuin koulukuvamainen ollaanpa nyt tässä kuvassa hymyilemässä posekuvaus. Hehän eivät huomaa, että heitä kuvataan.

pieni hää mv pako

 

 

 

 

 

 

Valokuvaajan joululahjatoiveet top 4

 

Joulu lähestyy ja pukille pitäisi kirjoittaa. Mitä listalle?

Tässä omat suosikkini:

  1. Valokuvakirja

2) Filmikamera

  • käytettynä saa naurettavaan hintaan ammattilaistasoisen filmijärkkärin. Polaroid iski jo läpi ja jo unohtui. Filmille on omat hardcore-faninsa. Filmille kuvaaminen on hauskaa ja opettavaista, varsinkin jollei sitä ehtinyt tehdä jo vuosikymmeniä ennen ensimmäistä digirunkoa

3) Lahjakortti valokuvaustyöpajaan

  • Kokeneellekin kuvaajalle tekee hyvää käydä ammattilaisen vetämässä työpajassa joko ulkomailla tai kotimaassa. Miltä kuulostaisi viikko Italiassa kahden National Geographyn valokuvaajan vetämässä työpajassa? Tai viikko kuvaamassa villihevosia Montanassa? 

4) Kunnon näyttö tietokoneeseen

  • Hyvä näyttö tekee kuvankäsittelystä miellyttävämpää. Näytön kalibrointi onnistuu paremmin laatunäytöllä. Karkea jako on, että kuvaat murto-osan siitä ajasta, mitä vietät Lightroomin tai Photoshopin äärellä. Kameraan ja objekteihin tulee sijoitettua tonneja, mutta näyttöön? Pari sataa?

Valonmuokkaimet arkikäytössä

Valon merkitystä valokuvauksessa on vaikea yliarvioida – kun kuvauksen tekniikka ja sommittelu alkavat olla hallussa, ”valon kuvauksessa” et ole ikinä valmis.

Joudun kuvaamaan valtaosan keikoistani studioympäristön ulkopuolella. Tilanteesta riippuen ainoa oma valo, mikä on käytettävissä, on kameran ulkoinen salama. Kuvausaikaa voi olla muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin, joten säätöihin ei ole varaa, mikäli haluat saada tilanteesta julkaisukelpoisia valokuvia asiakkaallesi.

Miten saat salamasta eniten irti? Itse kuvaan nopeissa tilanteissa – häpeä tunnustaa – salaman automaattiasetuksilla. Kamerani on sen sijaan manuaaliasetuksilla: 1/250 ja aukko yleensä 4-5,6. Herkkyys vaihtelee ISO 100-400:n välillä riippuen valon tarpeesta. Salamaa ei aina voi heijastaa kohteeseen katon tai seinien kautta (niitä ei ole tai ne ovat liian kaukana tai ne eivät heijasta valoa kuten esim. kaivostunneli). Heijastus onnistuu kameran omalla valkoisella läpyskällä (välähdyspää pystyyn ja lappu ylös) tai vaikkapa valkoisesta paperista tehdyllä heijastimella (kuminauhalla kiinni kameran välähdyspäähän) tai teollisella tuotteella, joita on tarjolla alan kaupoissa.

Olen käyttänyt myös köyhän miehen valomuokkaimiksi kutsumiani valkoisia pakkauspusseja. Niitä on esimerkiksi elektroniikkatuotteiden ympärillä. Pussi mukaan kameralaukkuun, josta sen voi parissa sekunnissa heittää salaman päälle sellaisissa tilanteissa, jossa joudut käyttämään suoraa salamavaloa. Pussi pehmentää salamavaloa, vaikka näyttääkin aika rujolta.

Paperia kestävämpi vaihtoehto on rakentaa käsisalaman oma heijastin pakasterasian valkoisesta kannesta. Tähän malliin:

salaman heijastin-7271

Pakastinkannesta ja jäkisteipistä askarreltu heijastin Canonin salamaan. Ruma mutta tehokas!

Lyhyt salamajohto auttaa siirtämään käsisalaman pois kameran päältä, jolloin valoon saa kulmaa. Nopeissa tilanteissa et voi käyttää jalustaa, joten ison järjestelmäkameran ja painavan objektiivin yhdistelmä jää yhden käden varaan, koska toinen käsi nostaa salamaa johtoineen sivulle ja ylös. 

Valkotasapainon säätö vaativassa tilassa

Valokuvauksessa haastavimpia ovat tilat, joissa on useita eri valolämpötiloja. Kuinka selviät kuvauksesta ilman, etteivät kuvattavien kasvot muutu siniseksi tai valkoinen seinä oranssiksi?

Omilta kotikunnailta tällaisia valokuvaajan painajaisia ovat muun muassa hiihtoputki, jossa on sekä sinistä että punaista valoa tai Vuokatti-halli, jossa on sekä päivänvaloa ikkunoista, sinistä eli kylmää valoa ja punaista valoa.

Raw-kuvissa on jpg-kuvaa helpompi säätää kuvankäsittelyssä valkotasapainoa. Monen valon tilassa valkotasapainon säätö tulee kuitenkin tehdä jo kuvatessa.

Olen selviytynyt molemmista edellämainituista tiloista seuraavasti: sijoita kuvattava paikkaan jossa on pääosin yhtä valon väriä eli vaikka vain punaista eli lämmintä valoa. Jos voit kuvata ilman salamaa niin valkotasapainon säätö on helppoa. Mutta jos joudut käyttämään salamaa, joka on päivänvaloa vastaava, joudut korjaamaan salaman valon väriä vastaamaan tilan olemassa olevaa väriä. Muuten käy niin, että kuvattava on ihan luonnollisen oloinen, mutta taustan lumi kirkuu punaisena. Tai jos lumi on valkoiseen kallellaan, ihmisiho muuttuu siniseksi. Ikäviä esimerkkejä tästä näkee ikävä kyllä julkisillakin forumeilla: Tähän malliin

Tällaisista kammotuksista pääsee eroon värikalvoilla salaman edessä. Tilan vallitsevan valon ja salaman valon tulisi vastata toisiaan, jolloin koko kuvaan tulee yhtenäinen väri ja aidonnäköinen valkotasapaino. Käytetyimmät kalvot ovatkin oranssi, vihreä ja sininen.

ryhmäkuva hiihtotunneli-0359

Sama tila kuin edellisessä linkkikuvassa, mutta kuvattuna kalvolla + salamalla.

Suodin auttaa myös tilanteissa, joissa haluat lisätä vaikkapa kasvoihin lämpimämpää sävyä. Osa kalvoista sopii myös tehosteväreiksi. Vain luovuus/oma ja läheisten tai mallin kärsivällisyys on rajana!

Kameramerkkien omissa käsisalamissa eli ainakin Nikonin ja Canonin kärkipään malleissa on jo valmiiksi muutama värikalvo sekä kätevä kalvopidin. Minulla on kokemusta lähinnä Nikonin salamista.

nikonin salama-415270

Mitä kalvottelu sitten maksaa? Yllättävän vähän. Yhdellä suodinvalmistajalla Leellä on kätevä kalvokatalogi. Kalvo on juuri sopiva käsisalaman eteen kiinnitettäväksi.

lee auotimi-5339

Muutama kalvo Leen katalogista. Koko on juuri sopiva salaman eteen!

Ennen katalogin sai ilmaiseksi, nyt sen voi tilata pikkurahalla vaikkapa T-kaupasta.

Pitkän valotuksen liikekuvaus

 

Urheilukuvauksessa käytetään usein todella nopeita suljinaikoja aina 1/1000 eteenpäin. Esimerkiksi pesäpallossa lyöntikuvaan tulisi saada mukaan myös pallo ja se edellyttää vähintään 1/1600 sekunnin valotusta. Olennaista lyhyen valotuksen kuvissa on juuri se oikea hetki, jolloin kuvassa on tunnetta ja toimintaa.

Nopea valotus vaatii hyvää valovoimaa ja hyvää valaistusta. Kesällä ulkona voit kuvata 1/1600 sekunnin valotuksella 2.8 valovoiman telellä alle ISO 400:n. Pilvisellä ilmalla joudut nostamaan herkkyyttä jopa yli kahdentuhannen.

Toinen ääripää ovat sitten pitkät eli noin 1/30 sekunnin valotukset, jolloin seuraat kameralla yleensä ohitsesi sivulla suksin, kelkalla, juosten tai hypäten liikkuvaa urheilijaa.  Nopeaan valotukseen verrattuna aikaa on muutama sekunnin kymmenes enemmän ja väliin mahtuu myös epäselviä otoksia.

Kuvasin elokuussa kotikunnaillani Vuokatissa rullahiihdon SM-kilpailuissa kuvituskuvia erääseen aikakauslehteen. Otin kuvia sekä nopealla että pitkällä valotuksella.

Ohessa muutama esimerkki pitkän valotuksen seurantakuvista.

Suljinaika 1/40 s, ISO 100, aukko 6.3. Polttoväli 20 mm. Laskuasento pysyy muuttumattomana, joten rullahiihtäjä säilyy kauttaaltaan terävänä.

rullahiihto lasku seuranta2-416940

Suljinaika 1/50 s, ISO 100, aukko 6.3. Polttoväli 24 mm. Tarkennus hieman kohti tulevaan hiihtäjään on otettu kasvoihin. Tausta jää kameran pienemmän liikkeen vuoksi vähemmän sutuksi kuin edellisessä kuvassa.

rullahiihto kepa alamäki-416720

”Luonnollinen valo”

Luonnollinen valo suomeksi tai englanniksi on sosiaalisessa mediassa esiintyvä mystinen ilmaisu, joka tarkoittaa osalle valokuvaajista samaa kuin aitous.

Studiovalokoulutuksen käyneet voivat ajatella asiaa toisin: laiskuus, osaamattomuus, kykenettömyys päättää, miten ja mitä valaista….

Moni luonnollisen valon autuuteen uskova itse asiassa käsittelee kuviaan aika rankasti. Jos aitoutta haetaan niin silloin kuvaan pitäisi kirjoittaa häshtägit #luonnollinenvalo sekä #käsittelemätön. Kuvista hävitetään luonnollisen valon erot vähentämällä kontrastia, lisäämällä valoa osaan kuva-alaa yms.

Kuvasin eilen aikakauslehteen kuvasarjan ilman salamoita. Se oli kuvatoimituksen toive, koska kuvattava oli yli 80-vuotias rouva ja aihekin oli öljylamppuajalta.

Miten siis ratkaista ”luonnollisen valon” ongelma? Koska aurinko pilkahteli poutapilvien välistä niin autoin luonnonvaloa oikeaan kohtaan heijastimella. Hopea/kulta -heijastin auttoi saamaan valoa kuvattavan kasvoille ja ylävartaloon, vaikka olimme sisällä sähköttömässä mökissä ja ainoa luonnonvalo tuli pieniruutuisesta ikkunasta.

Jos olet liikkeellä toimittajan kanssa niin hänkin voi oppia heijastinhenkilöksi pikakurssin jälkeen. Toinen valokuvaaja on paras heijastaja, koska hän näkee mihin valoa tarvitaan ja miksi.

Heijastimen kanssa voi hyödyntää myös täytesalamia. Perinteinen kuvausmalli on sijoittaa päävalo kuvattavaan 45 asteen kulmaan 45 astetta yläviistosta. Varjon puolta voi  valaista sitten heijastimella.

Takaisin eiliseen keikkaan. Heijastin on korvaamaton apu myös silloin, kun ulkona joutuu kuvaamaan vastavaloon. Tiedätte hyvin, miten kasvoille käy kun kuvaat henkilöä vastavaloon ”luonnollisella valolla”. Mutta kun valoa heijastaa takaisin niin lopputulos onkin upea: auringonvalo läpäisee hiukset kuten paraskin takavalo ja heijastin valaisee kasvot. Erinomainen valaisuvinkki esimerkiksi auringonlaskukuviin järven tai meren rannalla…

En häshtägännyt valmiita kuvia #luonnollinenvalo” -taikamerkillä, koska valokuvaajan tavoitteena on aina pyrkiä hyödyntämään sitä valoa, mitä on saatavilla. Olen rehellisesti unnatural light -kuvaaja aina, kun se on paras keino saada paras kuva.

Eilisen keikan kuvia en voi laittaa tänne, koska lehteä ei ole vielä julkaisu, mutta heijastimen käytöstä mallina maaliskuinen kuva Nuasjärven jäältä vastavaloon.

aurinkopose-414401

 

Valokuvauksen tekniikan abc

Valokuvaus on sekä taiteellinen että tekninen suoritus: vaikka sinulla olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa, muttet osaa käyttää kameraa niin lopputulos jää ontoksi.

Tässä keskitytään nyt valokuvauksen tekniseen puoleen eli mitä minun pitää hallita järjestelmäkamerassa!

Aukko, suljinaika ja herkkyys – pyhä kolmiyhteys

Valokuvailmaisun keskeiset tekijät ovat käytetty aukko, suljinaika sekä herkkyys. Järjestelmäkamerassa sekä laadukkaimmissa pokkari- tai ns. hybridikameroissa voit säätää näitä kaikkia.

Aukko määrittelee kennolle tulevan valon määrää. Mitä pienempi numero, sitä suurempi aukko ja sitä lyhyempi on syväterävyys. Mitä suurempi numero, sitä pienempi aukko ja sitä laajempi syväterävyys. Esimerkiksi f:16 on pieni aukko ja vaatii paljon valoa, F:2.8 on suuri aukko. Koodikielessä aukko merkitään usein äffällä ja se voi olla kokonainen luku tai f: 1/4, joka tarkoittaa neljää. Objektiivien valovoima ilmaistaan suurimmalla mahdollisilla aukolla, ja se voi zoom eli vaihtuvan polttovälin objektiiveissa olla vaihtuva kuten esimerkiksi f: 3,5-5.6.

Suuri aukko eli 3.2 = lyhyt syväterävyys. 1/200, salama ISO 200. Polttoväli 45 mm

toni_luistin_pieni-415125

Suljinaika määrittelee, miten pitkään kenno valottuu. Eli mitä nopeampi suljinaika (=valotusaika), sitä varmemmin liike taltioituu terävänä kennolle. Esimerkiksi hiihtäjän kuvaaminen vaatii noin 1/800 sekunnin valotusajan. Maiseman voi taas kuvata vienolla tuulella 1/60 valotusajalla. Mitä lyhyempi valotusaika, sitä suurempi aukko, mikäli herkkyyttä ei muuteta.

Polttoväli eli kansankielellä objektiivin millit vaikuttaa myös suljinaikaa. Mitä pidempi putki (eli mitä suurempi polttoväli), sitä lyhyempi suljinaika vaaditaan, että kuva on terävä. Objektiiveissa voi olla myös kuvanvakaaja, joka auttaa paikallaan olevan kohteen kuvaamisessa pidemmillä suljinajoilla. Nyrkkisääntö polttovälin vaikutuksesta suljinaikaan on, että jos sinulla 200 millin objektiivi niin suljinajan tulee olla 1/200 sekuntia. 50 millin objektiivilla riittää 1/50 sekuntia ja niin edelleen.

Nopea suljinaika 1/800 pysäyttää liikkeen. Aukko 6.1. ISO 320. Polttoväli 200 mm.

Rapa roiskuu

Kennon herkkyyden lisääminen mahdollistaa pienen aukon ja lyhyen suljinajan yhdistelmän. Mitä alhaisempi herkkyyslukema (esim. ISO 100), sitä laadukkaampi kuva. Mitä suurempi herkkyyslukema (esim. ISO 3200), sitä enemmän kohinaa kuvassa on. Järjestelmäkamerat kestävät melko hyvin kohinaa ISO 1250-1600 asti.

Filmiaikana piti ostaa eri herkkyydellä varustettuja filmejä. Digikamerassa herkkyyden säätö onnistuu yhdellä säätimellä.

ISO 800 sekä salama 1/200, aukko 5.6. Polttoväli 35 mm.

kaivostunneli ss

Kun opit säätämään suljinaikaa, aukkoa ja herkkyyttä, et enää saa epäteräviä kuvia, saat kuviin mieleisesi syväterävyyden ja valon. Harjoittelu tekee mestarin!

 

 

Peilitön Nikon Z6 tositoimissa

 

Kun vanha sotaratsu D800E teki läheistä tuttavuutta asvaltin kanssa, ostoslistalle ilmestyi uusi runko. Kameralaukku sai muutama viikko sitten uuden Nikon Z6:sen, sen edullisimman uuden peilittömän. Suomessa Z7:skoja sai jo syksyllä, mutta tämän lehtityöhön paremmin sopivan Z6:sen jono taitaa olla vielä yhtä suuri kuin ämpäreitä himoitseva ihmismassa uuden marketin avajaisissa.

Muutaman tuhat kuvaa myöhemmin rohkenen jo kertoa kokemuksia peilittömästä. Ensituntumalta runko tuntui pieneltä, mutta käteensopivalta. Kameran mukana tuli se XQD-muistikortti että adapteri FX-objektiivien liittämiseen. Muistikortin kätkevän kotelon avaaminen oli vähän konstikasta ja meinasin jopa kaivaa manuaalin esille.

Normaalikokoisen prime-objektiivin eli vaikka 85 mm 1.8 Nikkorin kanssa kamera on vielä tasapainoinen. Mutta kun kävin kuvaamassa hiihtoa 70-200 ja sitten 200-500 milliset nikkorit nokalla niin etupainoisuus oli huomattava verrattuna vaikka massiivisempaan D4-runkoon.

Hyvä uutinen on se, että kuvan laatu ja tarkennuksen nopeus on hyvää ammattitasoa. Kokeilin myös äänetöntä laukaisua, mutta sen saldona oli 20 ylimääräistä kuvaa, kun tuttu ääni ei kertonut, että se kuva tuli varmasti otettua. Niinpä minun Zikonini ääntelee edelleen. Äänettömyydelle on kuitenkin paikkansa.

Kuvasin joulukuussa peilittömällä sekä still-kuvia että 4K-videota. Keikat vaihtelivat hiihdosta jääkiekkoon, dokumenttikuvauksesta portetteihin. Videota kuvattiin sekä ulkona pakkasessa että sisällä studiovaloissa.

Kokemuksia ynnättynä:

Hyvää: 

  • nopea tarkentamaan myös adapterin kautta
  • Kuvan laatu on ammattilaistasoa
  • Rungossa on kuvanvakaajajärkkäriksi erinomainen video, helppo tarkentaa ja hyvälaatuinen (Z6 voittaa tässä Z7:skan)
  • Kevyt

Huonoa:

  • onneton akunkesto
  • Lightroom 6 ei tunnista Z6:sen raw-tiedostoja
  • Kevyt – raskaan objektiivin kanssa etupainoinen

 

Jälkikirjoitus 12/2019: Vuoden käytön jälkeen olen huomannut, että mikäli etsin likaantuu tai pölyyntyy, etsimen ja takanäytön välinen sujuva kuvanvaihto kuvatessa häiriintyy. Etsimen ympäristön siistimen puhaltimella ja mikrokuituliinalla auttavat pulmaan!

Nikon Z6, adapteri  ja 85 mm 1.8 Nikkor, josta tulee tässä rungossa vakaajallinen.

nikon z6 ja 85 pieni-414040