Peilitön Nikon z6 second opinion

Reilun kahden vuoden käyttökokemusten jälkeen yhteenveto eka sukupolven Zikonin kuutosmallista. Sama runko on edelleen arkisessa työkäytössä, vaikka toki viimeisen vuoden aikana työmahdollisuuudet ovat lehtikuvaajalle olleet hieman rajatut useiden tapahtumien peruuntumisen vuoksi.

Ensin miinukset:

  • kolmannen osapuolen objektiiveissä hitautta. Esimerkiksi Sigman 120-300 mm 2.8 oli Zikonissa käyttökelvoton. Sama objektiivi toimi moitteetta toisessa rungossani (Nikon D850), tarkensi nopeasti ja kohdilleen.
  • akun kansi irtosi. Tilaukseen meni. Yhden keikan jälkeen huomasin, että heilakka akun kansi oli jäänyt jonnekin. Uuden sai JAS:ilta kohtuulliseen alle 50 euron hintaan…muissa rungoissa ei kansi ole ikuna itsestään lähtenyt etsimään parempaa elämää
  • näytön/etsimen välinen vaihtotoiminto pätkii. Tämä on ollut yleinen ongelma. Pulmaan on kuitenkin helpohko ratkaisu eli silmänsuojan alla on pieni sensori, joka likaantuu tai pölyyntyy helposti eikä enää huomaa, onko kamera poskella vai ei. Mikrokuituliinalla puhdistus auttaa ongelmaan.
  • Lightroom 6 ei edelleenkään huoli RAW:eja. Tämä lienee enemmän Adoben myyntitaktiikkaa kuin Nikonin heikkoutta. Tämän voi kiertää lataamalla kuvat toisen ohjelman kautta ja käsittelemällä rawit sen kautta. Ärsyttää joka tapauksessa, mutta Adobe ei saa minua kk-maksuisten riistodiiliensä pariin, prle…

Hyvät puolet:

  • jpeginäkin kuvanlaatu on mainio
  • adapteri ei heikennä nopeutta ainakaan Nikkoreilla
  • keveys ei haittaa
  • akun kesto riittää
  • video on riittävän monipuolinen
  • etsin on laaja ja valovoimainen. Kameraa kokeilleet kiinnittävät tähän ensimmäiseksi huomiota, vaikka testaajan laukussa olisikin peilillinen täyskenno

Eli reilun kahden vuoden aikana käyttökokemukset menevät positiivisen puolelle!

Olen käyttänyt siinä etupäässä prime-objektiivejä eli 85-, 50- ja 35 millisiä, joista jälkimmäinen on Sigman art. Se on toiminut ilman probleemeja. Myös se lyhyt Nikkorin 300-millinen nelosaukolla on sopinut peilittömälle. Sen sijaan tuhdimmat 2,8 aukkoiset 70-200 ja 24-70 sekä 14-24 zoomit kulkevat yleensä D850:sen laukussa.

Ykkösversion hinta on tullut jo alas ja käytettyjen määrä lisääntynee, kun kakkosversio tulee kauppoihin. Jollei kakkonen ole aivan ihmeellinen kampe niin suosittelen epäröijiä hankkimaan tuon ykkösversion. Z7:sta minulla ei ole omia kokemuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s