Dokumentaarinen kuvaus on monen hääparin toiveissa. Itse ymmärrän sen aitojen ja ainutkertaisten tilanteiden taltioimisena. Kuulostaa helpolta, mutta ei ole sitä.

Varsinkin uutiskuvissa valokuvaajan mahdollisuudet säätää valoja ja ohjata henkilöitä ovat rajallisia. Julkaisukelpoiset kuvat täytyy ottaa sillä hetkellä eikä minuutin päästä. Kokemus ja ennakkovalmistautuminen auttavat selviämään välillä hektisistäkin tilanteista.

Häissä ohjelma on usein varsin perinteinen ja noudattaa sovittua kaavaa. Dokumentaarisessa kuvauksessa se aidoin anti tulee kuitenkin illan päätapahtumien ulkopuolelta: sukulaistäti kohtaa ensi kertaa sulhasen veljen lapsen, morsian peittää käsillään kasvonsa kaason esitellessä juhlaväelle kuvia hänen villistä nuoruudestaan… Näiden kuvien kautta hääpari saa unohtumattoman ja ainutlaatuisen muiston tärkeästä päivästään.

Dokumentaarisessa kuvauksessa kuvaajan pitää olla läsnä ja valmis. Rajauksen ja valotuksen säätämiseen ei ole aikaa, koska sekunnin päästä tilalle on jo ohi ja kuvasta tulee – no, vain tavallinen räpsy. Laadukas kalusto totta kai auttaa: parempi valovoima, herkempi kenno, valonmuokkainten käyttö jne. Itse pidän hääkeikoilla mukanani aina kahta runkoa: toisessa on 24-70 mm 2.8 normaalizoom ja toisessa valovoimainen objektiivi esim. 85 mm 1.4 tai 200 mm. Laajiksellekin on käyttöä. Itse suosin 14-24 -millistä 2.8 laajiszoomia, joka on melkoinen järkäle, mutta kuvanlaatu on erinomainen.

Lehtikuvaajalle nopeisiin tilanteisiin reagoiminen on osa hänen ammattitaitoaan. Kokenut kuvaaja näkee tilanteita ja ehtii kuvata ne, kun amatööri kaivaa vasta kamerarunkoa laukusta. Häissä kuten muissakin tilannekuvissa kuvan voi sen ottamisen jälkeen hylätä joko takanäytön roskakorilla tai editoidessa. Mutta jos kuva jää ottamatta sen vuoksi, että arpoo, onko tästä mihinkään, ei ratkaisua pääse edes tekemään. On parempi ottaa muutama kuva liikaa kuin säästää muistikorttia.

Kuvaaja tekee työnsä parhaiten silloin, kun hän ei tuo itseään esille. Osaa hääkuvaajista ärsyttää suunnattomasti se, että häissä kuvaavat samaan aikaan myös sukulaiset. Lehtikuvaaja on tottunut siihen, että tilanteessa on useita kilpailevien lehtien kuvaajia. En henkilökohtaisesti näe siinä mitään ongelmaa – ellei sitten alitajuisesti pelkää, että serkun tytön ottamat kuvat ovat yhtä hyviä kuin sinun? En henkilökohtaisesti ymmärrä hääkuvaajia, jotka ilmoittavat olevansa tanssitaitoisia: onko kuvaaja menossa häihin vieraaksi ja viihdyttäjäksi vai töihin?

Sopiiko dokumentaarinen kuvaus kaikille hääpareille? Ei. On morsiamia, jotka haluavat näyttävän kaikissa kuvissa sellaiselta kuin peilin edessä poseeratessaan ja jotka haluavat, että kuvaaja photoshoppaa häneltä kaksoisleuan ja jenkkakahvat. Tai sulhanen on jäykkä kuin rautatanko joko jännityksen ja temperamenttinsa vuoksi, ettei hän halua olla kuvattava muuten kuin sovituissa tilanteissa. Heille sopii paremmin ns. perinteinen hääkuvaus, jossa otetaan kuva kirkosta, kakun leikkauksesta ja häävalssista sekä yhteiskuva vanhempien kanssa. Jotka nekin voi ottaa hyvin.

Ujolle hääparille dokumentaarinen kuvaus voi sopia paremminkin kuin koulukuvamainen ollaanpa nyt tässä kuvassa hymyilemässä posekuvaus. Hehän eivät huomaa, että heitä kuvataan.