Nikon sai peilittömät ammattirunkonsa, mallia Z, markkinoille. Sähköposti täyttyy kaupallisista tiedotteista, että nyt SE on ulkona, liity jonoon!
Mikä on peilitön järjestelmäkamera? Perinteisessä, peilillisessä järkkärissä peili heilahtaa ylös ja valo pääsee filmille tai nykyisin enimmäkseen kennolle. Sen optisesta etsimestä näet miten kuva rajautuu, mutta muuten saat lukea etsimen tiedoista mitä valotusmittari sinulle ehdottaa.
Peilitön on varsinkin aloittelijalle sallivampi peli: sähköisen etsimen kautta näet, miltä kuva näyttää, jos otan kuvan nyt. Huonojakin puolia niillä on: pienikokoisina ne hukkuvat ison miehen käteen ja ne kuluttavat nopeammin akkua kuin perinteinen peilillinen järjestelmäkamera. Pienuus on tosin yksi peilittömien myyntivaltti: kameran paino putoaa karkeasti puoleen ja kameralaukun koko myös. Peilitön kamera ei mikroheilahda kuvaa ottaessa eli ääritilanteissa se voi olla ratkaiseva tekijä. Varsinkin luontokuvaajat tuntuvat olevan innostuneita peilittömistä.
Toisaalta ammattikuvaajat kantavat varsinkin yritysten omilla keikoilla isoja videokameroita, vaikka riittävä laatu tulisi pienemmälläkin kalustolla. Syy on se, että suurempi kalusto näyttää ammattimaisemmalta. Tämä lienee osin perusteena myös erillisten akkukahvojen ostoon: kun liität akkukahvan Gigantin kuluttajaluokan kameraan niin se kaukaa katsoessa näyttää lähes ammattitason suuremmilta rungoilta.
Suhtaudun varauksella uutuuksiin. Ensinnäkin ne ovat kalliita, toiseksi niitä vaivaavat lastentaudit. Kolmanneksi tarvitsenko oikeasti uuden rungon kuvatakseni parempia kuvia? Tähän markkinointi yrittää vastata, että kyllä: uusissa on NIIN paljon laadukkaampi kuva ja tehokkaampi kohinankesto ja nyt vielä vakaaja rungossa.
En usko. Jollen osaa ottaa kuvia nykykalustolla niin en osaa sitä uudellakaan kalustolla.
Nikon väittää, että vanhoja, nykyisiin järjestelmäkameroihin sopivia objektiiveja voi adapterin kautta käyttää myös peilittömissä Z-rungoissa. Varmaan voi, mutta menettääkö niillä sen edun, mitä nykykalustolla saa tarkennuksen nopeuden (suorastaan erehtymättömyyden) ja piirron suhteen? Ainakin epäsuhta on melkoinen, kun kamera on kooltaan yhtä suuri kuin etulinssin halkaisija ja paino 1/4 objektiivin painosta.
Niin Nikon julkaisi uusia, pienempiä Z-koon objektiiveja runkojen mukana. Kuinkas muuten.
Tätä mieltä peilittömistä tänään. Katsotaan vuodenparin päästä, että vieläkö vannon vanhojen rautojen nimeen.
Sopusuhtainen, peilillinen järjestelmäkamera: painaahan se, muttei liikaa.