Valokuvaus on suosittu harrastus. On laskettu, että ihmiset ottavat tänä vuonna 1,2 triljoonaa valokuvaa. Se on enemmän kuin ikinä ennen.

Valokuvaus on kaikkien kännykän omistajien ulottuvilla, ja osaa puhelimista myydäänkin kameraominaisuudet edellä.

Kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa kuten vaikka Instagramissa tai meidän keski-ikäisten Facebookista on monelle tapa saada välitöntä palautetta kuvista tai ainakin elämästään. Keskinkertainenkin otos kerää satoja tai tuhansia peukkuja tai sydämiä, jos sen on ottanut kiinnostava tai läheiseksi koettu ihminen. ”Onpa ihana kuva” tai ”Hyvä kuva” kertovat usein enemmän kommentoijan ja kuvanottajan välisestä suhteesta kuin valokuvan teknisestä tai taiteellisesta toteutuksesta.

Kun tekniset taidot kehittyvät, perusnäppärän kuvan osaa ottaa valtaosa kuvaajista. Kaikille se ei riitä. Olin viikonloppuna mukana hevoskuvaajien kurssilla. Osa kuvaajista kaipasi, että saisi uuden kipinän valokuvaukseen, sillä kultaiset leikkaukset ja alasävykuvat alkavat olla jo peruskauraa.

Valokuvaus on mielestäni lievästi luova visuaalisen taiteen laji. Lievästi luova siksi, että kuvaus vaatii sekä teknistä osaamista että on riippuvainen fysiikan laista kuten valon käyttäytymisestä. Luovaa on puolestaan se, mitä voit nähdä näiden rajoitusten sisällä.

Opiskeluaikana sain opiskella myös dramaturgiaa ja käsikirjoittamista. Opettaja kärtti koko ajan itsensä tutkimista, koska se mikä sinua kiinnostaa kussakin aiheessa välittyy myös omaan tulkintaan aiheesta -> ja se todennäköisesti kiinnostaa myös katsojia/kuuntelijoita/lukijoita.

Käytän tätä metodia vieläkin, koska on ammatillinen itsemurha lähteä kuvauskeikalle ilman ennakkovalmistelua. Mikä aiheessa kiinnostaa minua ja miten sen voisi kertoa kuvin?

Joskus ennakkoasenne on liiankin asenteellinen eikä vastaa tilannetta. Silloin täytyy olla kykyä asemoida itsensä uudelleen ja tehdä ratkaisut paikan päällä. Tässä kokemus ja herkkyys auttavat.

Valokuvauksessa on teknisen ja lievän luomisen lisäksi kyse ihmissuhdetyöstä. Olen jutellut aiheesta monen arvostamani kollegan kanssa. Osalle asiakas on sanonut, että olet aivan liian mukava kuvaaja, että sinua voisi pitää taiteilijana. Toisaalta olen keikoilla törmännyt myös kuvaajiin, joilta ainakin sillä keikalla puuttuvat normaalit käyttäytymissäännöt pukeutumista, tervehtimistä ja silmäkontaktia myöten.

MIten saada uutta kipinää valokuvaukseen? Tuo ideointivaihe on jatkossakin välttämätön, mutta teknistä näppäryyttäkin voi kehittää. Osa pitää luovuutena sitä, että kuvaa manuaalitarkennuksella ja manuaalisäädöillä. Osalle luovaa kuvausta ovat perinteisestä kuvataiteesta poikkeavat sommittelut eli tilan täyttäminen ns. negatiivisella tilalla ja tarkentamalla eteen tai taakse pääkohteesta. Päällekkäisvalotus on helppo toteuttaa nykytekniikalla ja tämän tästä näkee lehtipuita kuvattuna kymmeneen kertaa hieman eri tarkennuksella ja polttovälillä, jolloin puu tuntuu elävän. Mutta onko tämä luovaa, jos se on kerta jo tehty ja moneen kertaan? Kiinnostavaa se voi ainakin olla.

Pari vuosikymmentä sitten oli muotia vedostaa kuva valokuvapaperin sijasta jollekin epätyypilliselle materiaalille. Tekeekö se kuvasta luovan? Kuvauskoptereiden yleistyminen toi ilmakuvauksen aallon ja saipa muutama kuvaaja ihan palkinnonkin suoraan yläpuolelta otetuilta avantokuvilla. Mutta nyt sekin on nähty, Katsoin joku aika sitten vanhoja palkkikameralla otettuja neliön muotoisia mustavalkoisia valokuvia. Niissä oli tarkkuutta ja sävyjä, vaikka aiheet ja sommittelut sinällään olivat perinteisiä. Kuvat oli otettu aikana, jolloin valokuvalla oli arvo sen harvinaisuuden vuoksi. Nyt harvinaisuutta haetaan vedostamalla kuva koivulastulle tai kuparilevylle, koska sitä ei jokainen kännykkäkuvaaja osaa.

Mikä sitten on luova kuva? Se on sellainen, mikä saa sekä ottajan että katsojan kokemaan arkea syvempää. Koulussa opetettiin luomaan teoksia, joissa on perustaso, jonka suunnilleen jokainen ymmärtää, mutta teoksessa tulee olla myös syvempi taso, joka jättää vaikutuksen. Kolmaskin taso, tulkinnan taso on hyvä olla esimerkiksi näyttelyn kuvien välillä. Tähän voi kyetä ihan perinteisin menetelmin vedostetuilla, perinteisesti valotetulla kuvilla. Kunhan on luovuutta: tarve kertoa jotain ja kykyä sanoa se.

Ps. Instagramissa on sivu, jossa julkaistaan samanlaisia kuvia, joita kymmenet kuvaajat ovat kuvanneet eri puolilla maailmaa.